sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Kokkolan rally-tokokisat


Torstaina päästiin taas minitauon jälkeen viikkotreenien makuun. Fox sai tehdä takaakiertoja ja puomia. Puomitreenissä pääasiana oli nopea vapautus heti, kun etutassut osuvat maahan. Ensimmäisillä toistoilla Fox hölkkäsi normivauhtiaan puomin ja hidasti liian aikaisin alastulolla. Näiden parin hitaan kerran jälkeen vauhti kasvoi joka toistolla ja Fox juoksi alas asti. Siitä lenti sitten aina superpalkka jonka jälkeen lopetettiin hyvään fiilikseen.

Zekomiehen kanssa päätettiin testata kivaa rataa puomin kera. Zeko päätti yllättää osaamisellaan ja hurjasteli hienosti 12 esteelle asti. Kepit löytyivät heti ja mun liikekään ei häirinnyt suorittamista vaikka juoksin Zekon edellä. Puomille Zeko teki ensin 2 tai 3 tassun osuman joka oli ihan hyväksyttävissä. Päätin kuitenkin tehdä vielä muutaman puomin toiston kannalta. Tämän jälkeen jatkettiin rataa, joka sitten stoppasi 15 putkelle. Zeko suoritti putken sijaan 20 hypyn. Tämä kohta saatiin ratkaistua nopeasti, kun tyyppi tajusi, että putkeenhan tässä oltiin menossa. 16 hypyn jälkeen Zeko livahti kerran 18 putkeen. Keinu oli ensin vähän turhan nopea = Zeko varasti vähän. Laitoin homman tauolle muutamaksi sekunniksi ja kokeiltiin sitten uusiksi. Zeko odotti keinulla hienosti vapautuskäskyä, jonka jälkeen palkaksi sai jatkaa rataa.
Tauolla Zeko käyttäytyi hirmu kivasti häkissä. Se ei haukkunut rataa suorittaville koirille eikä käskyille. Pientä piippausta kuului välillä, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Saanko kysyä tässä välissä, että kuka on käynyt viimeisen kuukauden aikana opettamassa Zekolle radanlukutaitoa ja taukokäytöstä? Sehän alkaa jo vaikuttaa ihan kisavalmiille tapaukselle.
Hyvän tauon jälkeen Zeko pääsi tekemään vielä kymmenkunta toistoa puomille. Osumat olivat 10/10, joista yksi sisälsi huonomman kahden tassun osuman! Muut olivat 3-4 tassun osumia. Pitäisi vain muistaa videoida omia treenejä niin saisi tallennutta Zekon kehitystä.

Eilen pojat pääsivät vähän niin kuin Zekon 2v. synttäreiden johdosta faskiakäsittelyyn. Fox oli jumissa samoista paikoista kuin ennenkin, mutta ne saatiin aukaistua hyvin. Foxin kropasta näki selvästi kun se aukesi. Foxi venytti itsensä kauttaaltaan heti käsittelyn jälkeen monen monta kertaa. Taisi tuntua pikkuisen mukavalle koirastakin, kun jumit saatiin pois!
Zeko oli taas tukossa lantion ja ristiluun ylimenoalueelta, mutta nuorena kaverina Zeko aukesi myös todella nopsaan. Zeko ei meinannut ensin rauhoittua käsittelyyn ollenkaan, mutta lopulta kaveri meni maaten, kääntyi itse kyljelleen ja nukahti. Ei tuntunut varmaan pahalta Zekonkaan mielestä.

Tänään vuorossa oli rally-tokokisat Kokkolassa. Zeko pääsi joutui tällä kertaa aloittamaan alokasluokan. Rata ei todellakaan ollut vaikea, mutta jännitin itse niin paljon, että mokasin pari kylttiä ja jouduttiin ne uusimaan. Zeko vinkui melkein koko radan ajan. Todennäköisesti Zeko yritti vain rauhoitella ohjaajaansa, koska ikinä en ole kuullut Zekon vinkuvan treeneissä noin paljon. Noh selvittiin kuitenkin lähdöstä maaliin ja saatiin 90 pistettä eli toinen hyväksytty tulos.
Foxin lähtövuoro oli vasta toiseksi viimeisenä, joten ehdin hyvin virittämään pikkumustan. Lähdössä Fox katseli kovasti ympärilleen. Sain sen kuitenkin matkaan mukaan. Foxin kanssa edettiin foximaisen rauhallisesti ja tarkasti. Vasen täyskäännöis kuitenkin tuotti meille ongelmia. Se ei meinannut onnistua sitten millään. Uusittiin sama tehtävä kahdesti eikä toisellakaan uusinnalla meinannut onnistua. Foxilta pääsi yksi turhautumishaukku ja koska Foxilla ei ollut hajuakaan ko. tehtävästä, hän päätti korvata sen ylimääräisellä kiepillä. Loppurata meni onneksi tosi hyvin, vaikka Foxia ei siinä vaiheessa enää oikein kiinnostanut kontaktissa seuraaminen. Maaliin päästiin ja saatiin 80 pistettä ja samalla toinen hyväksytty tulos.
Katsotaan josko seuraavista kisoista saataisiin molemmille eka koulari...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti