lauantai 31. joulukuuta 2016

Tavoitteita vuodelle 2017


Vuosi 2016 lähenee loppuaan. Paljon ollaan kuluneen vuoden aikana saavutettu ja toivottavasti ensi vuonnakin tullaan saavuttamaan yhtä paljon. Vuoden alussa kirjoitin meidän tavoitteita ylös ja nyt olisi aika purkaa ne.

FOX:

-Agilityyn nopeutta lisää. ✓
Fox on saanut treenata enemmän matalemmilla rimoilla, jonka seurauksena Foxille on tullut paljon itseluottamusta ja vauhtia lisää.


-Ainakin kaksi nollaa kisoista. (Luvia ei tarvitse tulla, kunhan on nolla.) ✓
Nollia saatiin kerättyä kivasti. Niitä tuli enemmänkin kuin kaksi, mutta Fox hävisi aina parilla sekunnilla nopeammille. Edelleenkin ollaan yhtä nollaa vaille kolmosissa, mutta kisoissa ei olla käyty sitten elokuun.

-Puomin kontaktit kuntoon. ✓
Ei ole tullut loikkia vähään aikaan, joten uskallan ehkä sanoa, että tämä on suoritettu.

-Käydään agivalmennuksessa. ✓
Tiian valmennuksessa käytiin pariin otteeseen ja päästiin aluevalmennusryhmään, jota vetää Karstusen Janne.

-Saadaan noutokapulan pitäminen kuntoon. ✕
Joo ei tullut treenattua kertaakaan...

-Opetellaan taas ainakin kaksi uutta temppua. ✓
Fox oppi tänä vuonna temput piiloon, hop ja kaada. (+ monta rallytemppua)

-Käydään tokomölleissä. ✕
Tokopuolella oltiin erittäin laiskoja eikä suoritettu tätäkään.

-Käydään näyttelyissä metsästämässä ERIä. ✓
Käytiinhän me kehässä pyörähtämässä, mutta tuomari ei osannut arvostaa Foxia, kun vaan H:n verran.

-Pidetään hauskaa! ✓
Todellakin suoritettu!


ZEKO:

-Kasvaa kunnolliseksi shelttinuorukaiseksi. ✓
Kyllä Zekottimesta on hieno shelttiläinen kasvanut, mutta vielä on paljon opeteltavaa!

-Treenaillaan tokoa. 
Zekon kanssa treenattiin tokoa oikein olan takaa.

-Käydään tokomölleissä. 
Tätä ei kyllä jostain syystä saatu suoritettua.

-Opetellaan pieniä agilityn alkeita, kun ikää on tarpeeksi. 
Opeteltiin ja opetellaan edelleen. Zeko on oikein pätevä pikkutykki!

-Aloitetaan juoksareiden harjoitteleminen, kun ikää on tarpeeksi. 
Suoritettu ja ensi vuonna jatketaan!

-Käydään starttaamassa tosi-mölleissä. 
Ollaan käyty möllikisoissa ainakin viidesti ja viimeisistä mölleistä Zeko otti tuplavoiton!

-Käydään mahdollisesti luustokuvauksissa. 
Tämä siirtyi alkuvuodelle.

-Leikitään paaaaljon. 
Siis todellakin heii!

-Opetellaan paljon temppuja. 
Hän on myös pätevä temppujen tekijä!

-Käydään näyttelyissä. 
Yhden T:n verran käytiin näyttelemässä. Koirassa ei ollut muuta vikaa kuin koko ja korvat...

-Pidetään hauskaa! 
Zekon kanssa tältä ei voinut välttyä! Aksatreeneissä on välillä vähän turhankin hauskaa... :--)

APRIL:

-Opettele sietämään Zekoa paremmin. ✓
Nykyään Zeko onkin jo ihan kiva leikkikaveri.

-Pidetään paino hallinnassa. 
Tämä onnistui ihan suht hyvin, kun vaihdettiin ligh-ruokaan.

-Otetaan rennosti. ✓ 
Tästä ei epäilystäkään.

-Treenaillaan temppuja. 
Oravassa Apsu pysyy jo hienosti ja kieppi onnistuu ilman apuja molempiin suuntiin. Piiloon temppukin opeteltiin.

-Pidetään hauskaa! 
Check! check!


Sitten tavoitteet vuodelle 2017!

FOX:
-Hyvän kisafiiliksen ja -vireen löytäminen
-Jumit auki, jonka jälkeen lisää lihasta ja voimaa
-Hyppytekniikka paremmaksi
-Aktiivinen rally-tokon treenaaminen
-RTK1?
-Terveenä pysyminen
-Pidetään hauskaa!

ZEKO:
-Opetellaan rauhoittumaan treeneissä ennen omaa vuoroa
-Viretila hallintaan
-Juoksarit varmoiksi
-Viralliset luustokuvat
-Virallinen mittaus (ollako vai eikö olla medi, siinä pulma)
-Loppuvuodesta ensimmäiset aksakisat (jos on medi)
-Seuraaminen parempaan kuntoon
-RTK1
-Turha piippaaminen ja haukkuminen radalla pois (rally-toko)
-Arki vielä sujuvammaksi / hihnakäyttäytyminen
-Loppuvuodesta hiihtämään ja menemään KickSparkilla! 
-Terveenä pysyminen
-Pidetään hauskaa!

ITSE HALUAISIN:

-Oppia juoksemaan nopeammin
-Parantaa yleiskuntoa
-Olla koirieni arvoinen ohjaaja molemmissa lajeissa
-Kirjoittaa blogia useammin ja panostaa siihen enemmän
-Kehittyä valokuvaamisessa


Lopuksi haluan vielä kiittää kaikkia ihania lukijoita tästä vuodesta! Kiitos myös yhteistyökumppani FitDog! Viettäkäähän mukava ja ennen kaikkea turvallinen uusivuosi! 

lauantai 24. joulukuuta 2016

Hyvää joulua!

Hyvää joulua kaikille lukijoille!
Tänä(kin) vuonna sain kaikista kolmesta kivan joulukuvan vaikka se meinasi aluksi olla hieman hankalaa. Foxikin näytti kuvissa tyytyväisemmältä, kun pikkukersa Zeko ei roikkunut karvoissa kuten viime vuonna.





lauantai 17. joulukuuta 2016

Zekon ekat rallykisat


Zeko starttasi rally-tokouransa 10.12. Kisat pidettiin Vaajakoskella LAUKAn hallilla ja tuomarina toimi Pia Heikkinen.

Kierrettiin ensin pieni lenkki hallin lähistöllä ja mentiin sen jälkeen ilmoittautumaan ja täyttämään kisakirja. Tuomari tuli myös mittaamaan Zekon. Zekoa jännitti jonkin verran, kun tuomari tuli mitan kanssa lähemmäksi. Mitta näytti kutakuinkin 42,5 cm. Täysin varma tuosta ei kuitenkaan voi olla, sillä Zeko jousti jaloistaan aika paljon. Mittaustilannetta täytyy treenata vielä paljon lisää ennen maaliskuuta, jotta tuo saataisiin mediksi.

Rataantutustuminen alkoi klo 11.30 ja sen jälkeen alkoikin itse kisa. Rata oli tosi simppeli ja siinä ei ollut seuraamisen lisäksi kovin paljon muita liikkeitä. Arvasinkin, että Zekolla ei riitä keskittyminen kauaa ilman palkkaa.
Alku meni ihan lupaavasti, mutta kun pitkä seuruupätkä alkoi Zekolla petti mielenkiinto hommaan. Se haisteli useaan otteeseen ruohomattoa ja pyörähti sitten ympäri, jonka takia saatiin 3x Tvä -10. Yhtä kylttiä oli myös pakko tökätä... Onneksi keskittyminen saatiin jotenkin takaisin neljänneksi viimeisellä kyltillä, jonka jälkeen katsekontaktikin löytyi taas.

Ratapiirrustusta en löytänyt vielä mistään, joten tässä on pieni tarkennus radasta:

Lähtö
1. istu, maahan, kierrä koira
2. käännös oikeaan
3. koira eteen, 1 askel peruuttaen, 2 askelta peruuttaen istu, 3 askelta peruuttaen istu Tvä -10 (kiepsahdus ja rintamasuunta)
4. 270° käännös oikeaan 
5. koira eteen, oikealta sivulle Tvä -10 (kiepsahdus)
6. pujottelu edestakaisin Tal, PY
7. käännös oikeaan PY
8. 360° oikeaan PY, Kyl, Tal
9. 270° vasempaan
10. liikkeestä maahan
11. täyskäännös oikeaan PY
12. koira eteen vasemmalta sivulle, istu Tvä -10 (rintamasuunta)
Maali

Tuomarin kommentti: Ajoittain koiran huomio muualla. Löytyi myös hyvää kontaktia.


Kokonaistulokseksi saatiin 0 (62) eli jäätiin kahdeksaa pistettä vaille hyväksyttyä tulosta. Ei mielestäni kovin huono suoritus ottaen huomioon treenaamisen määrän ja koiran iän. Erityisen ylpeä olin 1. ja 10. kyltistä. Niitä Zeko ei olisi voinut suorittaa enää paremmin!

Palkintojen jaon jälkeen tuomari sanoi vielä, että koira selvästi osaa hommansa ja seuraavalla kerralla on jo paljon helpompaa, kun ohjaajakaan ei jännitä enää niin paljon.
Mua kyllä jännitti ihan sairaasti ennen omaa vuoroa ja se tietysti vaikutti myös Zekon toimintaan. Zeko kuitenkin tuntui vetävän vähemmän mun jännitystä puoleensa kuin Fox. Foxissa tapahtuu aina selvä muutos jo alan jännittämään suoritusta. Zeko ei niinkään tuntunut muuttuvan.

Tästä on suunta vain ylöspäin ja nyt ainakin tiedetään mitä pitää alkaa treenaamaan! Zeko oli zuper!

Huomenna Zeko pääsee taas treenaamaan juoksareita Kuopioon ja tiistaina valssataan vielä viimeiset aksatreenit ennen hyvin ansaittua lomaa!


torstai 8. joulukuuta 2016

Lahjattomat treenaa


Aluevalmennuksen jälkeen treeni-into on noussut todella korkealle. Siltä se on kyllä kalenterissakin näyttänyt.

Pari viikkoa takaperin treenattiin itsenäisesti hallilla olevaa rataa. Foxin kanssa taisteltiin lähdöstä. Fox oli hieman haahuilevalla tuulella ja itsellänikään ei ollut mikään paras päivä, joten laitan tuon ihan omaan piikkiin. Päätettiin sitten treenata ensin vain radalla olevaa kepeiltä poispäinkäännöstä, jota Fox ei oikein osaa vielä hahmottaa. Tämän jälkeen pidettiin tauko ja käytiin jäähdyttelemässä ajatuksia. Tauon jälkeen sujui jo vähän paremmin ja päästiin rata loppuun.

Seuraavaksi Zeko pääsi kuvioihin. Zekon kanssa tuntui jostain syystä menevän paljon paremmin. Tällä kertaa reenailtiin radan alkua helpotettuna ja välistävetoja, koska niitähän ei voi ikinä treenata liikaa varsinkaan Zekon kanssa. Kyllä nuo jo jotenkin alkaa välistävetoja muistuttamaan.


Tässä välissäkin oli jotkut treenit, mutta niistä en kyllä muista yhtään mitään.
Itsenäisyyspäivänä pidettiin aamutreenit. Fox teki rataa ja Zeko pääsi opettelemaan merkkausta ja päällejuoksua. Rata oli Foxille ihan easy peacy. Fox irtosi hienosti, kepit onnistuivat millä ohjauksella tahansa ja meno oli muutenkin tosi nättiä.
Zeko tosiaan opetteli päällejuoksua ja merkkausta vähän hillitymmällä vauhdilla. Päällejuoksussa tuli ensin muutaman kerran hypystä ohi, mutta nopeasti Zekotin tajusi että siinähän olikin este välissä suoritettavana. Merkkauksessa ei Zekolla ollut mitään epäselvää, kunhan lähdin tarpeeksi ajoissa seuraavaa estettä kohti. Lopuksi tehtiin pieni rata, joka sisälsi molempia. Hienosti Zeko teki, mutta voi juma miten lujaa se taas meni, kun päästiin vauhtiin...
Muiden ryhmäläisten lähdettyä Zeko sai treenata vielä puomia. Yhtäkään hyppyä ei tullut vaan Zeko rullasi hienosti loppuun asti! Parit käännöksetkin tuli treenattua ja nekin osuivat miltei täydellisesti. Joko tuota saa hehkuttaa?


Oman seuran möllikisoissakin ollaan ehditty käymään. Zekolle ei sieltä mainetta ja kunniaa saatu, mutta kyllä meillä ainakin hauskaa oli. Zeko sijoittui kuitenkin kolmanneksi monen monen monen esteen ohituksen jälkeen. Tämä rata taisi olla vähän turhan suora Zekolle, jonka vire nousi sekunnissa nollasta sataan.
Fox kisasi neljä rataa, joista kolme oli nollia ja yksi kymppi. Kilpailevista tulikin sitten voitto kotiin.

2.12. käytiin Zekon kanssa Karstulan joulunavauksessa reenaamassa rallya "ihmispaljouden" seassa. Zeko pystyi keskittymään tosi hyvin, vaikka ympärillä oli paljon koiria ja juoksevia lapsia. Harkkojen jälkeen hengailtiin vähän aikaa kavereiden kanssa ja Zeko sai paaaaljon rapsutuksia.

Arvatkaas muuten mitä! Menin sitten ilmoittamaan Zekon tyhmyyksissäni ekoihin rally-tokokisoihin Vaajakoskelle... (Tai no meidät tavallaan käskettiin sinne.) Kisat ovat jo lauantaina ja me ei olla vielä kertaakaan menty ALO-rataa kokonaan läpi ilman palkkaa. Hupsista... Tuun kyllä olemaan niin sekaisin sen hihnan kanssa näin VOI- ja MES-liikkeiden jälkeen. No jaa, mutta eikös se niin mene, että lahjattomat treenaa?

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Kontakteja ja rallyjuttuja


Koulu ja miljoonat kokeet ovat vieneet taas kerran kaiken ylimääräisen ajan, jonka olisi voinut käyttää blogin päivittämiseen. Kameraankaan en ole koskenut varmaan kuukauteen, joten postauksen kuvat ovat monen viikon takaa.

Viimeviikkoina ollaan kuitenkin treenattu "ahkerasti" rallya. Zeko on harjoitellut treeneissä sivulla peruuttamista ja seisomaan nousemista. Kotona ollaan harkattu eri käännösten erottelua ja oikealla puolella seuraamista. Ollaan pidetty melkein joka päivä lyhyet viiden minuutin seuraamistreenit. Zeko ei enää edistä seuraamisessa läheskään niin paljon kuin viikko sitten eli pilkunviilaus alkaa tuottaa tulosta. Myös käännöksissä ollaan menty hurjasti eteenpäin.
Fox on treenannut nopeita istumisia, käännöksiä, eteentuloja ja kaikkea muuta kivaa. Oikea viretila alkaa vihdoin löytymään ja rally on Foxista ihan superkivaa!

Pikku korvaeläin :-D
Kuopiossakin ollaan pyörähdetty muutaman kerran juoksareita treenaamassa. Tässäkin asiassa Zeko on mennyt hurjasti eteenpäin. Mattoa ei tarvita enää ja olen itsekin päässyt juoksemaan puomin vieressä. A on ehdottomasti kontaktiesteistä Zekon lemppari. Se on vaan niin siistiä!

Marraskuun aluevalkka jätettiin kokonaan väliin. JATin hallilla ei ollut vielä lämmitystä ja lämpötila oli kuitenkin pakkasen puolella, joten en viitsinyt lähteä Foxia jumittamaan. Menin myös murtamaan varpaani perjantaina, joten oli ihan hyvä jättää valmennus väliin. Joulukuun valmennus onkin LAUKAn uudessa lämpimässä hallissa, joten sinne suunnataan seuraavaksi (toivottavasti paremmalla onnella).


Viimeviikon aksatreenit jäivät myös välistä, mutta eilen käytiin aamusta hallilla treenaamassa kontakteja. Fox teki puomia tosi vauhdikkaasti ja otti kontaktit hyvin. Zekon treenit eivät menneet niin hyvin kuin muissa harkoissa. Yksi hyppy tuli, mutta muut osuivat. Osumat olisivat kyllä voineet olla vähän parempiakin. Zekolla taisi olla vain huono päivä, sillä illan rallyjututkaan eivät meinanneet onnistua. Tiistain treeneissä yritetään uudelleen ja katsotaan miten menee. Yritän saada näistä treeneistä videomateriaalia!


sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Syysloman treenejä


Syysloma tuli ja meni. Huomenna pitäisi taas jaksaa raahautua kouluun. Kun viime perjantaina lomalle pääsin, niin lauantai aamuna oltiin jo matkalla SSKK:n seuran mestaruuskisoihin. Tänä vuonna ei saatu uusittua viime vuoden titteliä. Foxilla oli vähän pelleilymeininki päällä eikä se ollut ihan sataprosenttisesti hommassa mukana. Zeko teki kaksi zuperia tosimölli -rataa. Ekalla radalla yhdestä putkesta mentiin hurrrjan vauhdin seurauksena ohi ja yksi rima tuli alas. Uusinnalla putki löytyikin jo mallikkaasti, mutta hmm.. väärästä päästä, koska joku nimeltä mainitsematon henkilö oli hieman myöhässä. Tällä radalla viivyttiin sellaiset 15 sekuntia, johon sisältyi yksi ylimääräinen putki. Eihän se yhtään lujaa mene...

Sunnuntaina pääsin taas treenaamaan tokoa bordercollie Hupin kanssa. Treenien jälkeen lähdettiin käymään vielä metsälenkillä. Sinne Zeko ja Fox pääsivät myös mukaan. Zeko ja Hupi olivat tasavertaiset kaverit toisilleen ja jopa Fox innostui leikkimään Hupin kanssa. Harmi ettei tullut otettua kameraa mukaan.


Maanantaina oli vuorossa Zekon rallytreenit. Tällä kertaa treenattiin jo VOI-luokan rataa. Zekolla oli homma hanskassa koko ajan, vaikka radalla oli paljon uusia ja vaikeita kylttejä. Aivan uusina juttuina Zekolle tuli molemmat oikeaan täyskäännös, puolenvaihto jälköjen välistä, puolenvaihto takana, pujottelu oikealla puolella ja käytösruutu. Molemmat oikeaan täyskäännös tuotti aluksi jonkin verran vaikeuksia, mutta pikkuhiljaa Zeko tajusi mitä siltä oikein vaadittiin. Käytösruudussa Zeko tapitti hienosti 2 minuuttia. Oikealla puolella seuraamista pitää vahvistaa vielä paljon, koska Zeko yritti todella monesti vaihtaa vasemmalle puolelle. Tykkään kyllä Zekossa siitä, että sillä on asenne kohdillaan, vaikka kaikki ei aina ensimmäisellä yrityksellä onnistu.


Tiistaina treenattiin vuorostaan aksaa. Fox sai juoksuttaa äitiä ja lopuksi tein Foxin kanssa vielä keppejä. Zeko sai tehdä kivaa rataa, jossa tarvittiin jo vähän enemmän tekniikkaa kuin aiemmin. Treenattiin ensin pieniä pätkiä radasta ja lopuksi loksauteltiin kaikki palaset yhteen. Zekolla on sen verran pitkä laukka, että se ajautui hienosti 3 putkelta 4 putkelle ilman, että mun tarvitsi sitä mitenkään sinne saattaa. Super muksu!

Meillä alkaa Zekottimen kanssa vihdoin löytyä se yhteinen sävel aksassa! Vielähän tuo lähtee herkästi liikkeeseen mukaan, mutta kyllä se on alkanut hyvin jo irtoamaankin.
Ette tiedäkään kuinka paljon toivon Zekon jäävän mediksi. Se on vaan niin hypersuperihana pikkukiituri, joka ei välitä radalla mistään muusta kuin yhdessä tekemisestä.





Keskiviikkona lähdettiin käymään Jyväskylässä ilman koiria. Sieltä mukaan tarttui Sony DT 50mm f/1.8 SAM objektiivi järkkäriin. Vielä en ole tuota päässyt kovin hyvin testaamaan (jos näitä tämän postauksen pikaräpsyjä ei lasketa), mutta ehkä ensi viikolla olisi aikaa käydä muutamat kuvat ottamassa!

Perjantai-ilta vietettiin Kuopiossa juoksareita treenaillen. Zeko edistyi taas ihan hurjasti puomin kanssa. Puomin lisäksi tehtiin myös A:n juoksareita ja tämä oli Zekon mielestä siistein juttu ikinä!


Lauantaina käytiin vielä omalla hallilla treenaamassa A:ta, puomia ja keinua. A oli Zekolle jo helppo juttu samoin myös puomi. Enää tarvitaan käännökset ja sitten aletaan olemaan jo aikas valmiita.
Keinukin oli tosi kiva juttu Zekon mielestä, kun saa pamauttaa laudan lujaa maahan. Äänen tai liikkeen kanssa ei ollut ongelmia, joten Zeko sai mennä keinun ihan itse pari kertaa. Zekkari juoksi oikein hienosti päähän asti, vaikka keinu alkoi jo laskeutumaan. Minkään näköistä pelkoa ei ollut!
Fox sai tehdä myös kontakteja sekä keppejä. Keppejä tehtiin etupalkan avulla ja ne menivä ihan hienosti. Keinu oli Foxista hieman pelottava, joten palkkasin vain päähän asti juoksemisesta ja nostin alas. Otettiin myös keinun rämäyttämistä. Koko keinua ei treenattu ollenkaan. Puomi onnistui naksun kanssa ihan kivasti ja samoin A. Näitä treenejä tarvittaisiin ehdottomasti lisää, koska Fox tarvitsee enemmän rohkeutta keinun ja puomin suorittamiseen. Sillä tavalla voitaisiin saada sitä vauhtiakin lisää.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Tavoitteita aluevalmennukselle


Huomenna alkaa se kauan odotettu aluevalmennus. Valmennus on kerran kuussa 8 kuukauden ajan. Valmentajana on Janne Karstunen, joten haastetta ei ainakaan radoista puutu. Huomenna mennään JAT:in hallille treenaamaan ja sitten treenipaikkaa vaihdellaan SSKK:n, LAUKA:n ja JAT:in hallien välillä.
Ja ettei tätä aluevalmennusta vain juostaisi läpi, ajattelin kirjata vähän meidän tavoitteita ylös!

FOX:

  • Lisää varmuutta vieraassa hallissa tekemiseen
  • Lisää itsevarmuutta esteiden suorittamiseen
  • Lisää vauhtia (edellisten kohtien seurauksena)
  • Kontaktit kuntoon ja kisavarmoiksi


MINÄ:

  • Lisää luottoa koiraan
  • Oikeasti selkeät ohjaustekniikat (niin, että Fox tietää varmasti minne mennään seuraavaksi)
  • Eteneminen oikeassa tahdissa (niin, että Fox ei jää kovin kauaksi, mutta ei kuitenkaan mitään hissuttelua)

Tavoitteita ei ole kovin paljon, mutta laatu korvaa määrän eikös niin.
Treenausintoa riittää ja uskon, että Jannelta saadaan paljon hyviä treenivinkkejä ja ratkaisuja tämänhetkisiin ongelmiin.


Tänään käytiin 6 kilometrin metsälenkillä koko konkkaronkan kanssa. April hoksasi kauempana vilistävän peuran ja siitä kohdalta ei meinattu enää päästä eteenpäin. Zeko kahlasi ojissa ja Fox natusti puolukoita. Suurimman osan lenkistä pojat juoksivat tuhatta ja sataa Apsun edellä. Kaikilla koirilla oli hirven hauskaa, kun pääsivät uuteen metsään seikkailemaan.

Huomasin myös tuossa blogitilastoja katsellessa, että varustepostausta on luettu viimeaikoina todella paljon. Olisiko teillä kiinnostusta lukea uudistettua varuste-esittelyä (esim. hihnat, pannat, valjaat ja takit)? Zekon varusteita en olekaan vielä edes esitellyt. : --)

lauantai 1. lokakuuta 2016

It's kind of fun to do impossible


Maanantaina oli rally-tokon viimeinen kurssikerta. Myös Fox pääsi ralleilemaan, sillä alkeisryhmässä oli vapaa paikka. Molemmissa ryhmissä oli pienet leikkimieliset kisat. Fox pääsi tekemään ALO-luokan radan ja Zeko ALO- ja AVO-luokan radat.
Fox teki tosi hienosti ensimmäisellä kerralla. Eteen istuminen tuotti hieman vaikeuksia, koska takapään käyttö ei ole Foxilla vielä kovin tehokasta. Käännökset onnistuivat ihan kivasti, mutta niissä on vielä parannettavaa. Ensikertalaiseksi Fox teki kuitenkin aika huikeesti ja innolla. Ehkä tästä voisi tulla Foxillekin toinen laji!


Zeko selvästi kokosi itsensä viimeistä kertaa varten. Hän teki niin pätevästi! Intoa riitti, varsinkin käännöksissä. Niitä uusittiin muutaman kerran, koska Zeko kurvasi kartturin ohi... Juostessa Zeko malttoi pysyä hienosti sivulla. Zeko voittikin hienosti oman luokkansa 96 pisteellä ja Fox sijoittui tiukemmalla arvostelulla toiseksi 77 pisteellä. Pakko kai tässä on kohta ihan virallisiinkin kisoihin lähteä...


Tiistaina lähdettiin vuorostaan aksatreeneihin. Zeko sai tehdä pari kertaajuoksareita ja pientä pätkää radasta. Zeko meni hurrrjalla vauhdilla putkesta putkeen. Kaikki on vaan niin zuper ziistii Zekon mielestä.
Foxin kanssa treenattiin rataa MM-kisoista inspiroituneena poispäinkäännöstä kepeiltä putkeen. Poispäinkäännöksissä ei ollut mitään ongelmaa, mutta ei tehnyt pahaa treenata. Fox oli tosi rento rataa mentäessä ja vauhtia löytyi. Kaikin puolin onnistuneet treenit ja niistä sain myöskin videomateriaalia.


Torstaina Fox pääsi taas Jerryn taitaviin käsiin. Takapäästä löytyi vieläkin kireyttä, mutta muu ranka oli jo paljon paremmassa kunnossa. Tasapainoilusta ja venyttelystä on siis ollut jo apua, mutta kotiläksyksi tuli vielä päivittäisiä avaavia jumppaliikkeitä ja venyttelyä.


Tänään käytiin aamupäivästä parin tunnin rennolla lenkillä ja napsittiin parit kuvat. Loppupäivä ollaan venytelty Foxin kanssa ja löhöilty Zekon kanssa sohvalla. Illalla Fox pääsi iskän ja Apsun mukaan metsään, joten me lähdettiin Zekon kanssa kahdestaan vähän reippaammalle lenkille.

Huomenna pääsenkin treenaamaan tokoa erään bortsupennun kanssa ja sitten ajattelin treenata molemmilla pojilla vähän hyppytekniikkaa!


perjantai 16. syyskuuta 2016

Zeko 1 v.


Tasan vuosi sitten syntyi tähän maailmaan viisi ihanaa shelttipalleroa, Mekku, Lilli, Tuure, Diego ja Zeko. Zeko on ehtinyt opettaa mulle vuoden aikana paljon. Zeko on mahtava ja monipuolinen harrastuskaveri, joka on aina valmis kaikkeen. Arjessa Zeko on rento ja huumorintajuinen tyyppi eikä se stressaa mitään. Zeko on <3.

PALJON ONNEA RAKKAALLE ZEKKARILLE! <3


torstai 15. syyskuuta 2016

You make me stronger, I´m going higher


Hellurei! Meitsin TET-viikko on nyt takana päin ja tästä lähtee pitkä viikonloppu. Elikkäs pyörin siis viikon Karstulan terveysasemalla ja millon missäkin. Tiistaina myös Fox pääsi töihin mukaan. Me käytiin viihdyttämässä päiväkeskuksen vanhuksia hauskoilla tempuilla ja aksavideoilla. Mummot ja papat tykkäsivät Foxista hirmuisesti ja Fox nautti kaikesta saamastaan huomiosta. Innokkaita rapsuttajia ja herkun syöttäjiä löytyi.  Lisäksi käytiin vielä pienellä kävelyllä ja juteltiin vanhusten kanssa heidän omista koiristaan ja koirakokemuksista. Loppupäivästä Fox kulki huoneessa jo niin kuin olisi koko elämänsä siellä asunut.
Zekoa en vielä uskaltanut ottaa mukaan. Zekkarin energisyys olisi pian vienyt mummoilta ja papoilta jalat alta. Ehkä Zekonkin vuoro vielä joskus koittaa. Fox ainakin oli kuin syntynyt tuolle alalle.


Foxista on viimeaikoina tullut todella virkeä ja iloinen tyyppi. Pari viikkoa sitten käytiin tosiaan Hiskinmäessä eläinlääkärin tarkastuksessa. Täydet anaalit tyhjennettiin taas, mutta ell. ei uskaltanut sanoa Foxin perineaalityrästä vielä varmaksi mitään. Siellä kuulemma on joko pieni tyrän alku tai sitten kyseessä on vain Foxille "ominainen" löysyys peräaukon vasemmalla puolella. Eturauhanen oli ihan normaalin kokoinen. Se saattoi johtua vielä hormonipiikistä, mutta oli hyvä ettei se ollut ainakaan suurentunut. Ell. suositteli seuraavaa käyntiä noin puolen vuoden päästä, mutta Foxin käytöstä täytyy tarkkailla. Jos siitä tulee taas väsyneen oloinen ja lenkkien tahti hidastuu niin sitten kipin kapin lääkäriin. Anaaleita varsinkin täytyy tarkkailla huollellisesti. On taas ihana huomata, että Fox nauttii lenkkeilemisestä ja Zekon kanssa riehumisesta sisällä ja ulkona!

Aksatreeneissäkin Fox on ollut nyt paljon virkeämpi. Hyppyihin on tullut huimasti varmuutta lisää säännöllisillä hyppytekniikkaharjoituksilla. Fox loikkasi viime viikolla jopa 30 cm ilman töpötystä!
Zeko on sai myös viime viikolla testata ensimmäisiä 10 cm rimoja. Tyyppi alkoi nimittäin ottamaan ponnareista vauhtia. Zeko hyppää kutenkin todella hyvin hyppytekniikkatreeneissä, joten hyppyongelmaa ei toivottavasti pitäisi tulla *koputtaa puuta*. 
Foxin kanssa tehtiin ihan viikkorataa ja Zekon kanssa treenailtiin sokkareita ja eteen-käskyä. Zeko tekee kyllä sellaisella innolla, että hyvä kun pysyy perässä. En muuten oikeasti pysykään...


Rallytreeneissä ollaan päästy ALO kylttien kimppuun. Ihan vain muutamissa kylteissä on enää hiomista ja nyt ollaan alettu tekemään jo vähän pidempää pätkää ilman palkkaa. Zekon mielenkiinto pysyy tosi hyvin, mutta pientä hutilointia alkaa tapahtumaan. Zeko pysyy myöskin hienosti irti katsekontaktissa, vaikka samalla kentällä on 4 muutakin koiraa samaan aikaan. On se vaan hieno penska!


Flunssaakin olen ehtinyt tässä vähän sairastamaan. Se alkoi juuri viime perjantaina, kun piti lähteä Zekon kanssa Kuopioon Tiian juoksaritreeneihin. Noo, buranaa poskeen ja nenäliinoja mukaan. 
Perjantai-ilta menikin sitten hallilla treenatessa.
Zekosta paljastui oikea luonnonlahjakkuus. Se teki neljä kertaa noin 8 toistoa ja kaikki niistä oli 100% puhtaita. Koko illan aikana tehtiin siis noin 32 toistoa ja kaikki osuivat täydellisesti. Zeko meni jopa muiden ryhmäläisten ohi, vaikka he olivat käyneet yhden kerran enemmän. Naurettiinkin sille, että Tiia kysyi miten ollaan harjoiteltu juoksareita. Vastaus oli, että: On se mattoa vähän juossut ja kerran puomilla käynyt. Että silleesti... Aikamoisen pätevä pikkumies. 
Huomenna on sitten seuraava treeni ja samalla pidetään Zekolle 1v. synttäribileet!

maanantai 29. elokuuta 2016

Uusi aluevaltaus


Nyt on taas aikaa siirtyä kouluhommien parista blogin kimppuun. Ensimmäisillä kouluviikoilla on ollut jo paljon läksyjä, kokeita ja muita testejä, joten en ole ehtinyt vilkaistakkaan tietokonetta. Eilen sain kuitenkin aikaiseksi käydä nappaamassa muutaman kuvan pojista, joten samalla sen postauksenkin kirjoittaa!

Eli tosiaan ollaan aloitettu Zekon kanssa rally-toko. Kurssikertoja on ollut vasta 4 ja Zeko on osoittautunut oikein päteväksi rallattelijaksi. Ohjaajalla on vielä pieniä vaikeuksia hihnan kanssa, mutta ehkä sekin tulee kurssin aikana opittua. Kaikki ALO kyltit ollaan käyty jo läpi ja seuraavalla kerralla siirrytään AVO kylttien opetteluun. Zeko on ollut tosi magee jokaisella kerralla. Sillä pysyy mielenkiinto hommaan vaikka kuinka kauan ja vaikka kentällä on muitakin koiria samaan aikaan Zeko ei välitä niistä mitään. Zeko hoksaa jutut nopeasti ja tapittaa koko ajan silmiin.
Ensimmäinen kerta meni kuitenkin vähän sooloilessa. Zeko tökkäsi jokaista kylttiä vuorotellen ja vilkuili seinän vieressä olevaa pukea. Meinasin kuolla nauruun radalla, kun Zeko tökkäsi kylttiä ja katsoi silmiin kysyvästi, että olinko super, teinkö hienosti. Sitten alkoi pienen koiran päässä raksuttamaan, että palkka ei tulekkaan kyltin tökkäämisestä. Enää ei vilkuilla kylttejä vaan keskitytään tarkasti siihen hommaan!

Tässä vielä video toiselta kurssikerralta:


Zeko sai kehuja hienosta takapään käytöstä, mutta omasta mielestäni käännöksiä pitää vielä treenata. Monta muutakin kylttiä tarvitsee vielä harjoitella, mutta kyllähän tuo aika hienosti tekee 11 kk vanhaksi penneliksi!


Pojat pääsivät eilen Erikan hierottaviksi. Foxilla oli vain pari pientä jumia ja ne aukesivat hyvin. Fox pystyi jopa rentoutumaan.
Zeko taas oli tiukempi paketti. Vasen kylki oli aika tukossa. Todennäköisesti Zeko on laskeutunut jonkin loikan jälkeen huonosti. Zeko aukesi kuitenkin tosi hyvin. Jumit on auki ja molemmat saivat luvan aksailuun. Zeko menee vielä ponnareilla ja Foxi 20-25 cm rimoilla.


Viime viikolla aksatreeneissä Zeko opetteli putkijarrua, joka tulee todella tarpeeseen. Vähän oli aluksi kumma juttu, mutta pikkuhiljaa Zeko tajusi jutun jujun.
Foxin kanssa menin radan vain kerran, koska äidillä oli syntymäpäivä ja tietysti meitsin lahja liittyi agilityyn... Äiti sai siis ohjata Foxia (ensimmäisen ja viimeisen kerran). Hienon nollankin tekivät ja äiti pääsi juoksemaan ihan todenteolla!

Foxilla on nyt perjantaina aika Hiskinmäen eläinlääkäriin. Ell tsekkaa eturauhasen ja tutkii koko koira perinpohjaisesti. Toivottavasti saadaan tähän asiaan jokin selitys, sillä huoli Wokkelista on kova.

Zeko pääsee vuorostaan 9.9. ja 16.9. Tiian puomijuoksaritreeneihin Kuopioon. Siellä käydään läpi myös keinu. Reissaamista on siis tiedossa!
Lukulistankin sain päivitettyä ja sinne on tullut muutama uusi kiva blogi. Tähän postauksenkin voittekin linkitellä omia blogejanne jos se ei vielä tuolta listalta löydy! Mukavaa viikkoa kaikille lukijoille! :)


sunnuntai 14. elokuuta 2016

Mä teen sun takii mitä vaa wo-o-o-ou


Heti ekana pahoittelut pitkästä postaustauosta. On ollut vaan niin paljon kaikkea tehtävää ja koulukin alkoi viimeviikolla!

Maanantaina 25.7 lähdettiin kohti Kuopiota ja Tiian aksavalkkaa. Ajettiin ensin Saarijärvelle agihallin pihaan ja siellä hypättiin Seijan auton kyytiin. Mukana oli Fox ja Seijan omat koirat.
Saavuttiin ajoissa Koirakeskus Metkan pihaan ja lähdettiin lämppäämään koiria. Kuopiossa oli 25 astetta lämmintä joten kierrettiin vain 10-15 minuutin lenkki.
Lämppälenkin jälkeen vietiin tavarat halliin ja tutustuttiin rataan. Itse rata ei ollut mikään hirmuisen vaikea. Oikeastaan kaikki pieleen menneet kohdat johtuivat huonosta rytmityksestä. Fox oli aivan älyttömän innoissaan, kun näki Tiian pitkästä aikaa! Lisäksi hallin mahtava pohja sai Foxin turbomoottorin päälle. Mentiin siis Foxin normaalia vauhtia pikkuisen kovempaa ja allekirjoittanut ei ollut tietenkään varustautunut moiseen. Fox ei aristanut hyppyjäkään hirveästi.
Tehtiin ensin pieniä pätkiä radasta ja palkkailtiin paljon. Saatiin monia onnistuneita kohtia, mutta joitain treenattiin enemmän. Olin monesti myöhässä ja virheet johtuivat siitä. Fox oli ihan hullulla tuulella ja teki komean lentokeinun. Korjasin keinun samantien ja Fox meni sen innoissaan eikä pelännyt yhtään. Keinupelko taitaa olla siis selätetty ainakin toistaiseksi. Jatkettiin rata loppuun ja pidettiin sen jälkeen tauko.

Lähdettiin käymään pienellä lenkillä ja loppuajan tauosta Fox sai levätä häkissä, kun kuvasin muiden treenejä.

Toisella treeniajalla oli vähemmän aikaa käytettävissä, joten Tiia sanoi, että tehkääs helponnäköinen nolla. No me kuuliaisina käytiin tekemässä se nolla. En kuitenkaan sanoisi, että se oli kovin helponnäköinen...


Kun kaikki olivat treenanneet, lähdettiin käymään isolla jengillä jäähkälenkillä. Porukassa oli Foxin lisäksi kaksi parsonia, kaksi skottia, kolme manssia, ibiza, bortsu ja mudi. Dalmatialainen jäi vielä puuttumaan joukosta. Lenkin jälkeen lähdettiin takaisin Saarijärvelle ja sieltä Karstulaan.

Keskiviikkona oli sitten vuorossa aksakisat Seinäjoella. Zeko pääsi myös mukaan kisaturistiksi.
Startattiin Foxin kanssa kaksi Sari Mikkilä tuomaroimaa agirataa. Fox ei ollut aivan terävämmillään, mutta teki silti tosi hienosti. Tehtiin molemmilla radoilla nolla, mutta sertiä ei saatu, koska sijoituttiin molemmilla radoilla kolmansiksi.
Zeko the kisaturisti ei pystynyt hillitsemään itseään häkissä, kun se kuuli, että Fox oli kentällä. Zeko päätti, että ulos on päästävä ja uudesta kangashäkistä ei ollut kovin vaikea murtautua ulos. Tämän seurauksena meidän häkissä on nyt kaksi kammottavaa reikää, joista mahtuu pieni sheltin nokka ulos.


Perjantaina käytiin eläinlääkärissä tarkastuttamassa Foxin anaalirauhaset. Aanaalirauhaset olivat tyhjät, mutta eläinlääkäri havaitsi Foxilla perineaalityrän vasemmalla puolella ja suurentuneen eturauhasen. Perineaalityrä on tavallisesti vanhempien uroskoirien vaiva, mutta syyt sen syntymiseen voivat olla myös yksilöllisiä. Foxilla oli pienenä napatyrä, joten sillä on suurempi taipumus myös muille tyrille. Ell suositteli kastraatiota, koska silloin merkkailu vähentyisi ja tyrän suureneminsen riski vähentyisi. Tällä hetkellä tyrä ei ole vielä mikään hirmuisen suuri, mutta todennäköisesti Fox tulee menettämään miehisyytensä vielä tämän vuoden puolella. Sitten tyrä ei pääsisi kasvamaan suureksi ja vältyttäisiin myöhemmin ongelmilta ja tyräleikkaukselta.


Zekon kanssa oltiin viime maanantaina rally-tokokurssin ensimmäisellä tunnilla. Ensin oli vähän rally-tokon teoriaa ja sitten käytiin läpi ALO-luokan kylttejä. Zekolla meni tosi hienosti, mutta sillä on vaan niin hirrrveä kiire joka paikkan, että keskittyminen takkusi aluksi. Treenien loppupuolella alkoi mennä jo paremmin ja Zeko pystyi keskittymään tosi hyvin, vaikka kentällä oli muitakin koiria. Meillä oli oikein hauskaa ja huomenna mennäänkin jo uudestaan!

Aksatreeneissäkin ollaan käyty jo pariin otteeseen. Foxin kanssa ollaan keskitytty vauhtiin ja vireeseen. Zekon kanssa ollaan treenattu irtoamista ja erilaisia ohjauksia.

Tänään matkustettiin taas vaihteeksi Jyväskylään Julian hyppytekniikkakoulutukseen. Koulutus oli todella hyvä ja voin suositella sitä kaikille! Yritän kirjoittaa siitä mahdollisimman lyhyesti, koska Tästä tulisi muuten aivan järkyttävän mittainen teksti.

Kaksi ensimmäistä tuntia oli teoriaa. Siellä käytiin läpi erilaisten koirien eri hyppytyylejä, hypylle oikeaoppista ponnistamista ja laskeutumista. Tutustuttiin myös tarkemmin siihen viretilaan, missä koiran täytyisi hyppytekniikkatreeneissä olla yms.

Me oltiin ensimmäisessä ryhmässä, joten Lähdin heti teorian välkeen lämppäämään Foxia. Fox sai odottaa vuoroaan vielä vähän aikaa ja minä menin katsomaan kahden ensimmäisen koiran suorituksia.
Harjoitus jota tehtiin oli perussarja. Jo tämä tuotti Foxille vaikeuksia. Fox otti ylimääräisiä apulaukkoja ja puodotteli ensimmäistä rimaa, koska painon siirto taakse jäi puuttumaan. Se Foxin hyppämisessä juuri onkin vialla. Takapään käyttö on todella huonoa, vaikka sitä ollaankin harjoiteltu paljon.
Kolmannellakaan toistolla Fox ei suostunut korjaamaan hyppytyyliä, vaikka tehtävää helpotettiinkin. Julia sanoikin, että Foxin hyppytyyli on jo niin vakiintunut, että se ei tule enää korjaantumaan. Jos tekisi ihan mahdottomasti töitä sen eteen niin silti on vain noin 10 % mahdollisuus, että hyppy korjaantuisi hiukan. Aina kuitenkin kannattaa yrittää.

1-2 kertaa viikossa perussarjaa 5-7 toistolla ja sitten okseritreeniä ilman sitä ensimmäistä rimaa. Siinä oli meidän kotiläksyt ja Zekon kanssa sama homma, mutta vain ponnareilla, kerran kuussa ja kolmella toistolla.
Täytyy vielä varata Julialta yksäritunti niin päästään panostamaan myös Zekon hyppäämiseen, vaikka siitä ei kisakoiraa ikinä tulisikaan. Kuitenkin jos koira hyppää noin 42 000 hyppyä aksaurallaan niin niihin kannattaa jonkin verran panostaa.
Koulutukselle annan täydet pisteet. Oli todella silmiä avaavaa!

lauantai 23. heinäkuuta 2016

If this is what we've got, then what we've got is gold


16.7. lauantaina herätyskello soi neljältä aamulla. Auto starttasi pihasta viideltä kohti Kokkolaa ja shelttien agilitymestaruuskilpailuja. Paikan päällä oltiin joskus klo 7.00. Sää ei ollut mikään ihanteellinen aksaamiseen, sillä kenttä oli täynnä suuria lätäköitä ja vettä satoi koko ajan. Ratojen välissä oli aivan liikaa odotusaikaa ja sen takia istuttiinkin ainakin puoli päivää autossa. Fox pystyi onneksi nukkumaan ja keräämään voimia aina ratojen välissä.

Meidän ensimmäinen agirata, joka oli samalla myös karsintarata shelttien agimestaruusfinaaliin alkoi joskus puoli yhdeksän aikoihin. Tuomarina toimi Katarina Virkkala.
Ennen rataa olin varma, että Fox ei suostu ollenkaan edes liikahtamaan lähdöstä mihinkään. Toisin kuitenkin kävi. Tein lentävän lähdön ja Fox teki radalla hienosti työtä käskettyä. Vähän nihkeästi edettiin, mutta maaliin asti päästiin. Vauhti riitti ihanneajan alittamiseen ja napattiin tältä radalta nollavoitto, LUVA ja pääsylippu shelttien agimestaruusfinaaliin! Muilla vauhdikkailla koirakoilla ei pysynyt liukkaalla nurmella pakka kasassa ja HYLky rivi oli pitkä tai olihan siellä se Foxin ainut nolla. Nyt ollaankin viittä vaille kolmosissa!

Seuraava agirata alkoi vasta kuuden tunnin päästä, joten ehdittiin helposti käydä syömässä, katsomassa kolmosten ratoja ja shoppailemassa kojuilla. Berran kojulta mukaan tarttui Foxille uusi vihreä panta ja fleece hihna. Välillä mentiin myös autoon istumaan, että Fox sai nukuttua hyvät unet ennen seuraavaa rataa.


C-agirata alkoi  15.45. Hilpi Yli-Jaskarin tuomaroima rata tuntui oikein mukavalta ja sääkin oli muuttunut vähän aurinkoisemmaksi.
Fox oli oikein virkeä, mutta päätin tehdä tälläkin radalla lentävän lähdön. Yhden putken ohi mentiin, mutta rata meni muuten ihan sairaan hyvin! Rimat olivat 35 cm, mutta Fox ei töpöttänyt eikä arkaillut yhtään ennen hyppyjä. Jopa pituus meni ilman töpötyksiä ja vauhtiakin alkoi jo olla! Tällä radalla sijoituttiin viidensiksi.

C-agiradan jälkeen oltaisiin päästy lähtemään kotiin, mutta kun piti mennä tekemään se nolla siellä ensimmäisellä radalla, niin meidän piti jäädä vielä odottamaan finaalirataa, joka oli 3-luokan C-agirata. Päästiin korkkaamaan Foxin kanssa kolmoset epävirallisesti ja vielä kisaamaan suomen huippushelttien kanssa, mikäs sen mukavampaa.
Aikataulut olivat jonkin verran myöhässä, joten meidän vuoro oli vasta noin klo 21.00. Ja koska muita medi kakkosia ei päässyt finaaliradalle, oltiin Foxin kanssa ihan vihoviimeisiä. Fiiliksetkin olivat lähtökarsinassa niin huipussaan, että en pystynyt tekemään muuta kuin silittämään Foxia ja melkein meinasi tulla tippa linssiin...
Vihdoin koitti meidän vuoro mennä radalle ja taas kerran tein lentävän lähdön. Rata meni puhtaasti puoleen väliin saakka, kunnes ohjasin huolimattomasti ja Fox meinasi lukea hypyn takaakierroksi. Sain sen kuitenkin korjattua ja jatkettiin rataa. Yhdestä putkesta mentiin taas ohi ja en viitsinyt sitä enää alkaa korjaamaan. Mentiin vaan yhdessä niin lujaa kuin päästiin viimeiset kaarrokset. Maalissa nappasin Foxin syliin kehuin sen maasta taivaaseen. Foxia parempaa kisakaveria ei ole olemassakaan. Yhdellä sanalla kuvattuna Fox on yksinkertaisesti paras.

"You'll always be by my side. From the day that I met you, I knew that I would love you" 


Ja, jotta ei unohdettaisi Zekoa niin kerrotaanpa hänestäkin jotakin. ZekoZeketti on ollut onnensa kukkuroilla viimeiset kolme päivää. Hän on saanut leikkiä aivan ihastuttavan 4 kk vanhan shelttityttö Bessin kanssa, joka on myöskin Pikikuonon kennelistä. Eilen Zeko pääsi myös aivan itsekseen Saarijärvelle agimölleihin. Tosimölliluokassa voitettiin medit ja Zeko teki myös koko kisojen nopeimman ajan. Zeko meni tottakai ilman rimoja, mutta ajatelkaapa millainen raketti hän on, kun voittaa maksi bortsutkin vauhdillaan! Aikamoinen tykkimies, vaikka itse sanonkin.


torstai 14. heinäkuuta 2016

Pakko mennä pelkäl sydämmellä


Melkoisen vauhdikkaat pari viikkoa ovat takana! Perjantaina 1.7. kerättiin kimpsut ja kampsut sekä tietysti pojat autoon ja lähdettiin ajelemaan kohti Lievestuoretta ja Pikikuonon kenneliä. Pihassa meitä tuli vastaan ensin vain muutama sheltti, mutta hetkessä ympärillä oli ainakin 20 koiran lauma.
Zeko meni uudesta tilanteesta ensin vähän hämilleen ja ei tiennyt, että mitä pitäisi tehdä niin monen koiran keskellä. Zeko sopeutui kuitenkin tosi nopeasti porukkaan ja lähti juoksemaan metsikköön muiden kanssa. Fox taas pysytteli visusti ihmisten lähellä ja kävi vain haistamassa uusia ja vanhoja tuttavuuksia.


Fox pääsi ensimmäisenä pöydälle trimmattavaksi ja erittäin komea poika siitä tulikin, kun korva- ja tassukarvat siistittiin ja korvat liimattiin näyttelyä varten. Trimmin jälkeen kasvattaja tyhjensi Foxin anaalirauhaset. Tähän asti Foxilla ei ole ollut minkäänlaisia oireita, mutta trimmauspöydällä ollessa Fox aristi takapuoltaan.
Foxin jälkeen trimmausvuorossa oli Zeko. Kotona Zeko rakastaa harjaamista aivan valtavasti ja niin näytti rakastavan tuollakin. Nyt oli vielä kaksi ihmistä harjaamassa ja trimmaamassa. Mikäs sen mukavampaa, kuin olla huomion keskipisteenä. Zekonkin korvat laitettiin liimaan, jotta ne olisivat edes vähän kevyemmän näköiset näyttelyssä.

Koko illan Zeko yritti saada kaikkia koiria erikseen leikkimään. Kovin moni aikuisista koirista ei Zekosta kuitenkaan välittänyt, mutta vähän nuoremmat innostuivat kyllä leikkimään. Eniten Zeko taisi juosta muutamaa kuukautta nuoremman Maya sheltin kanssa.
Oikein mukava ilta oli niin koirilla kuin omistajillakin. Oli myös kiva nähdä Foxin siskopuolta ja Zekon äitiä, siskoa ja siskopuolta!

Maya ja Zeko
Meidän aksatreenit ovat tauolla heinäkuun ajan, joten seura järjesti torstaina möllikisat. Me päästiin poikien kanssa osallistumaan kaikkiin luokkiin ilmaiseksi kiitoksena arkitottelevaisuuskurssin pitämisestä. Zeko sai osallistua tosimölleihin ja Fox kaikille radoille uusintoineen. Zeko teki tosimölliradalla mooonta hylkyä ja virhettä. Se ei haitannut mitään, koska vauhtia riitti enemmän kuin muilla ja hauskaa oli!
Ilmoitin Foxin kaikille radoille medeihin ihan vain testiksi siitä, että onko matalat rimat auttaneet hyppäämisessä. Kyllä todellakin kannatti pitää rimat matalalla vähän aikaa, koska kuudesta radasta Fox teki neljä nollaa! Mölleissä tehtiin 15 rv, sillä Fox meni putken väärään päähän. Kilpailevissa rimat olivat 35 cm ja Fox ei töpöttänyt paljon yhtään! Vauhtia piisasi myöskin. Toisella kilpailevien radalla palkkasin Foxia lähdössä, A:lla ja keinulla, jotta Foxille jäisi mahdollisimman hyvä fiilis lopuksi. Voitettiin kilpailevat ainoalla nollalla.


Lauantaina heräsin viideltä käyttämään pojat lenkillä ja kuudelta startattiin kohti Kokkolaa. Onneksi kaikki tavarat lastattiin autoon jo edellisenä iltana, sillä muuten olisi ollut vieläkin aikaisempi herätys.
Pysähdyttiin Kaustisella syömään ja jatkettiin sen jälkeen matkaa. Oltiin näyttelypaikalla kello 8 ja shelttien kehät alkoivat kymmeneltä. Shelttien tuomarina toimi Anita Al-Bachy. Hän oli tosi tiukka tuomari. ERIä tuli aika vähän, EH:ta ei tainnut tulla kuin ehkä yhdelle tai kahdelle koiralle. H:ta ja T:tä jaettiin kaikkein eniten.


Zeko oli junnuluokan viides koira. Zeko esiintyi ihan älyttömän hienosti koko ajan, vaikka tuomari seisotti nuoria koiria kauan. Zekkis seisoi pöydällä hienosti, mutta aristi vähän, kun tuomari tuli mittatikun kanssa lähelle. Zeko antoi kuitenkin tuomarin mitata sellaisen vähän sinnepäin mitan itsestään. Seuraavaksi juostiin eestaas, ympäri ja sitten taas seisottiin. Paljon oli seisomista ja odottelua, mutta Zeko jaksoi tosi hienosti! Zekon arvostelu näytti tältä:

43 cm bluemerle. Oikeat päänlinjat. Hyvä purenta. Aavistuksen korkea otsapenger. Hieman alasasettuneet korvat. Alaleuka voisi olla voimakkaampi. Hyvä kaula ja selkä. Hyvä rintakehän muoto ja rintalastan pituus. Oikein kulmautunut takaa. Suora olkavarsi. Kokoon sopiva luusto. Hyvät käpälät, hyvä häntä. Sininen voisi olla teräksisempi. Liikkuu hyvällä askelmitalla. Palkinto koon vuoksi. 

JUN T

Arvostelu sopi Zekolle kuin nenä päähän. Tuomari vielä jälkeenpäinkin harmitteli Zekon kokoa, koska jos Zeko olisi 3-5 cm matalampi niin sillä olisi hyvät mahdollisuudet saada EH tai jopa ERI. Olin kyllä yllättynyt, että Zeko sai noinkin hyvän arvostelun! Zeko ei ollut oikein kaikkien kehän laidalla olevien näyttelyihmisten mieleen. Kun juostiin kehää ympäri, kuulin ihmisten sanovan, että onpas se iso. Näin jälkeenpäin tuli myös tietoon sekin, että Zekoa oli sanottu collieksi ja rumaksi. Ei voi muuta kuin nauraa. Jotkut todellakin ottaa koiranäyttelyt tosissaan. Zeko on mulle se maailman paras harrastuskaveri luonteen ansiosta eikä sen ulkonäön takia. Zeko on liian iso rotumääritelmän mukaan, mutta so what. Tiedoksi vaan kaikille: meidät tullaan näkemään kehässä vielä uudestaankin. ;)


Foxin kehä oli aika äkkiä Zekon jälkeen. Avoimen luokan uroksia oli 6 ja Fox oli niistä neljäs. Foxi ravasi nätisti koko ajan ja seisoi pöydällä aivan mielettömän hienosti! Se ei aristanut takapäätään yhtään ja antoi mun asetella jalat hyvään asentoon. Foxin arvostelu näytti tältä:

3-vuotias uros, jonka tulisi olla kauttaaltaan linjakkaampi. Antaa kovin lyhyen vaikutelman. Pieni pää suhteessa runkoon. Hyvä purenta. Oikeat pään linjat. Kauniit silmät. Vielä epävärmat korvat. Lyhyt kaula. Hyvä selkä. Oikea rintakehän muoto. Pysty lapa ja olkavarsi, takakulmaukset ok. Lyhyehkö häntä. Liikkuu kovin lyhyellä sivuaskeleella. Pehmeä karva. Esitetään hyvin.

AVO H

Foxin arvostelussa oli vähemmän hyvää kuin Zekon arvostelussa ja se jäi vähän harmittamaan. Tuomari ei osannut arvostaa Foxia. Tiivistettynä Fox on lyhyt tankki, pienellä päällä ja pienellä pyllyllä sekä epävarmoilla korvilla ja heiluvalla hännällä. Fokkeli on paras!

Tuloksilla ei paljoa kehuskeltu, mutta kiva päivä oli. Tutustuttiin uusiin mukaviin ihmisiin ja saatiin nähdä Foxin Vilja-serkku. Kokkola KV oli ensimmäinen näyttely, josta en ostanut mitään. Kojuja oli vain kaksi ja niistä ei löytynyt mitään ihmeellistä. Tulipahan säästettyä rahaa.


Maanantaina käytiin Humpilla nappaamassa muutama uusi kuva, kun aurinkokin ilmestyi pilven takaa. Eilen käytiin sitten vaeltamassa koirien kanssa Pyhä-Häkin kansallispuistossa, josta ajattelin kirjoittaa ihan erillisen postauksen. Päästiin myös Zekon kanssa elokuussa alkavalle Rally-Toko kurssille!